Sylvi Piiparin haastattelu


Etusivun vinkki 4.2.2007:


"Ei pidä olla piukkapipo!" Elämässä ei tarvitse katua mitään, kun elää periaatteidensa mukaan, Sylvi Piipari tietää
- Tiedättekö te, mistä minä tämän hatun löysin? Sylvi Piipari kysyy.
Hän sovittaa edustushattuaan ja hakee oikeaa kulmaa, tottahan hatun täytyy olla tyylikkäästi kallellaan. Sovitusta häiritsee pieni särö antiikkisessa peilissä.
- Roskiksesta tämä on pelastettu. Siellä se oli paperikasan päällä ikään kuin odottamassa, Piipari kertoo ja nauraa makeasti päälle.
Sylvi Piipari ei ole jäänyt odottamaan ottajaansa, vaan hän on aina tehnyt oman elämänsä itse. Hän on perustanut muun muassa ensimmäisen terveysalan laboratorion Poriin.
Samalla elämänasenteella hän jatkaa yhä kohti 95-vuotisjuhlaansa hyvissä voimissa, eikä hänellä ole säröjä elämässään.
- Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, hän lainaa laulun sanoja.
Ja mikä on se paras elämänviisaus, millä Piipari on elämänsä elänyt?
- Ei pidä olla piukkapipo!

Komealla naisella pitää olla komea hattu. Hatulle sopiva tilaisuuskin on tiedossa: 95-vuotisjuhlat.

Satakunnan Kansa 4.2.2007


Itsenäistä naista odottaa oma kamari sisaren luona
Sylvi Piipari elää itsenäistä elämää, mutta oma suku ja ystävät ovat silti aina tärkeitä.
Jarmo Karonen
Pori

Kerrostaloasunnon eteisessä odottaa kaksi valmiiksi pakattua matkalaukkua.
Sylvi Piipari täyttää 8. helmikuuta 95 vuotta, mutta Porin Eteläpuiston ovelle on turha tulla rimputtelemaan, sillä hän juhlii kotikonnuillaan Etelä-Pohjanmaalla. Hän majoittuu sisarensa maatalon vapaaseen kamariin. Lähtö on jo tänään sunnuntaina.
- Läheinen tuloo Helsingistä ja vie minut mennessään Kauhajoelle. Suku pitää minulle Sanssin kartanossa juhlat. Minä en tiedä, mitä ihmettä sinne on järjestetty, Piipari päivittelee.
Yllätyksiä on varmasti luvassa, sillä suvulla on kokoa ja näköä. Tiedä vaikka tanssin vietäväksi päätyisi.
- Minä vaikka tanssisin joka ehtoo, jos riittäisi viejiä, Piipari nauraa.
Paikalleen ei pidä jäädä
Piipari keinuttaa itseään edestakaisin keinutuolissa. Alas painuvasta katseesta näkee, että mieli virtaa ajasta ja paikasta toiseen.
Hän muistelee aikaansa sairaanhoitajana Seinäjoen keskussairaalassa. Tavattomasti on kaupunki kehittynyt, Piipari miettii, niin kuin ovat kaikki suomalaiset kaupungit Pori mukaan lukien. Piipari on sitä mieltä, että jos jokin meinaa jäädä paikalleen, siihen se myös homehtuu.
Yhtäkkiä Piipari katsoo taas terävästi suoraan silmiin ja hymyilee koko kasvoillaan.
- Nyt on tutkittu, että keinutuoli on monille vanhoille ja sydänvikaisille hyväksi. Se antaa rytmiä sydämelle, hän muistaa hiljattain lukeneensa.
Piiparille terveysasiat ovat tuttuja, sillä hän perusti viitisenkymmentä vuotta sitten Poriin ensimmäisen terveysalan laboratorion Vitron, jossa hän teki myös pitkän työuran.
- Lääkärit ei silloin oikein tietäneet, mikä se laboratoorio on. Ne mietti, että astutaanko siinä heidän varpailleen. Mitään näytteitä ei saanut ottaa ilman lääkärin lähetettä.
Piiparilla itsellään on riittänyt terveyttä aina viime aikoihin saakka. Hän ajeli autollaan sukulaisiin Kauhajoelle vielä talven aikana. Nyt hän on kuitenkin päättänyt jättää Skodan talliin. Ajo-oikeus riittäisi vielä tämän vuoden loppuun.
- Minä otan nyt köyhän apua ja ajan linja-autoolla puoli-ilmaaseksi, Piipari nauraa rekottaa.
Elämän ratkaisut eivät kaduta
Piipari vilkuilee koko haastattelun ajan syrjäsilmällä televisiosta urheilua.
- Manninen johtaa, mutta ei paljolla, hän toteaa nopealla vilkaisulla.
Hiihdot ja kenttälajit kiinnostavat, mutta palloilut eivät niinkään. Niissä on tarpeettoman mutkikkaita sääntöjä. Rouvaa kiinnostaa enemmän suoraviivainen meno, yksilölajit ja niissä itsensä voittaminen. Mutta tässä pääsee toimittajalta sammakko, sillä eihän Piipari mikään rouva ole kuin ikänsä puolesta.
- Kyllä minä olisin naimisiinkin päässyt eikä mulla mitään sitä poikaa vastaan ollut. Minä olen aina ollut ittellinen. Olen aina hoitanut omat asiani ja hoidan edelleen, hän sanoo vahvasti.
Hän on kuitenkin saanut osansa myös perheonnesta. Kuusi ja puoli vuotta nuoremman sisarensa lapsia hän on pitänyt kuin omiaan. Ystäviäkin on aina ollut.
- Ei mulla ole mitään katumista. Kaikki on loksahtanut ihanasti kohdalleen.
Itsenäisellä naisella riittää vielä tarmoa, mutta hänellä on myös selvät sävelet tahdin hidastumisen varalle. Sitten kun ei enää jaksa yksin, hän pakkaa taas laukkunsa ja ottaa kyydin Kauhajoelle.
- Maalla sisaren luona odottaa vintillä oma kamari.

Sylvi Piipari muistelee olleensa nuorena "suurta ja polleaa". Kukaan ei kuitenkaan voi väittää, etteivätkö reteät puheet, elämänilo ja suora katse olisi pysyneet mukana Piiparin elämässä. Piipari kertookin olleensa aina vahva ja itsenäinen nainen.